Automaatio on suuri mahdollisuus
8.3.2025
Julkisuudessa tuntuu olevan paljon pelkoa siitä, että automaatio ja tekoäly vievät pian meiltä kaikilta työt. On totta, että työtehtävät ja työnkuvat muuttunevat merkittävästi seuraavan 5–10 vuoden aikana. Itse olen data-ammattilaisena lukenut monenlaisia ennusteita ja raportteja, ja joidenkin arvioiden mukaan muutosten nettovaikutus työllisyyteen olisi kuitenkin kokonaisuudessaan positiivinen (ks. esim.). On selvää, että tämä tuo mukanaan uudelleenkoulutustarpeita yhteiskunnalle – on yhä tavallisempaa, että ihminen tekee useita eri uria aktiivivuosiensa aikana.
Koska väestö vähenee koko maassa ja työvoimapula uhkaa, emmekä voi luottaa syntyvyyden kasvuun tai maahanmuuton lisäämiseen nopeina ratkaisuina, meidän on tartuttava toimeen ja vauhditettava tuottavuuden kasvua teknologian avulla. Jos Suomea kutsutaan Pohjolan Japaniksi, meidän tulisi myös teknologian hyödyntämisessä ottaa mallia sieltä.
Ensinnäkin kaikki rutiininomainen ja puuduttava työ pitäisi antaa koneiden tehtäväksi. Tällaisia tehtäviä ovat esimerkiksi erilaisten lomakkeiden täyttäminen tai tiedon tallentaminen ja kirjaaminen järjestelmiin. Erityisesti hoitoalalla kirjaamiseen kuluu kohtuuttoman paljon hoitajien arvokasta työaikaa – aikaa, joka on pois potilaiden kohtaamisesta. Jos ja kun kirjaamista saadaan automatisoitua, työn määrä ei suinkaan vähene, vaan ihmiset voivat aidosti keskittyä olennaiseen. Moni on varmasti kuullut Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen tekoälykirjaamispilotista. Se on erinomainen esimerkki siitä, miten teknologia voi tukea tehokkaamman työelämän tavoitteita.
Jos työntekijän työ ei ole koneiden kanssa puuhastelua, meidän tulisi kaikin keinoin varmistaa, että koneet toimivat mahdollisimman itsenäisesti, ilman jatkuvaa vuorovaikutusta ihmisen kanssa. Toki tarvitaan työntekijöitä valvomaan ja tarkistamaan automaation toimintaa, mutta tämä kuormittaa huomattavasti vähemmän kuin nykyinen manuaalinen työ.
Alue- ja kunnallishallinnossa on varmasti monia tehtäviä, joita voitaisiin automatisoida melko pienellä vaivalla. Tämä säästäisi pitkällä aikavälillä merkittävästi rahaa. Samalla kunnan ja alueen on työnantajina panostettava henkilöstön osaamisen kehittämiseen, jotta työntekijät voivat ottaa vastaan uusia rooleja, joita automaation käyttöönotto tuo mukanaan. Tämä mahdollistaisi myös sen, että tulevaisuudessa selviämme pienemmällä henkilöstömäärällä luonnollisen poistuman myötä.
Veronmaksajana julkisen talouden tehokkuus on minulle ensisijaisen tärkeää. Monilla talous on jo nyt tiukoilla korkeiden hintojen ja epävakaiden työmarkkinoiden vuoksi, joten veronkorotuksia tulisi hillitä kaikilla fiksuilla keinoilla. Asioita voi tehdä yksinkertaisesti paremmin ja tehokkaammin – mekaanisia kululeikkauksia ei aina tarvita. Jokaisen, joka välittää omasta ja perheensä toimeentulosta, tulisi olla kiinnostunut julkisen talouden tehokkuudesta. Jos mitään ei tehdä nyt, edessä voi tulevaisuudessa olla paniikkipäätöksiä, jotka sattuvat kipeästi.
Haluan varmistaa, että näin ei käy.